Mirri Music >> J-rock >> Baroque >>
SuomiIn English

Baroque

Baroque

Voisi sanoa, että Baroque oli, vaikkakin varsin suosittu, kovan onnen bändi. Sen verran onnettomuuksia heidän lyhyelle, mutta loistokkaalle uralleen osui. Yhtye perustettiin vuonna 2001 Akiran (kitara) ja Bansakun (basso) toimesta. Myöhemmin mukaan liittyivät myös Ryo (laulu) ja Kei (kitara). Pian vakiintumisen jälkeen tuli jo ensimmäinen konsertti ja pian myös demo.

Ensimmäisen minialbumin (Tokyo Stripper) jälkeen vakiorumpali Naru erosi Baroquesta. Uuden rumpalin myötä kuitenkin toiminta jatkui ja kasvoi kasvamistaan. Kauaa ei mennyt, ennen kuin Sony otti yhtyeen huostaansa ja indies-päivät olivat ohi. Uuden rumpalin Yujin ura vain jäi kovin lyhyeksi, kun hän joutui jättämään bändin onnettomuuden vuoksi.

Erään Nihon Budokan- keikan jälkeen sattui ikävä välikohtaus: Kei tavattiin tappelemasta päihtyneenä konsertin järjestäjien kanssa. Yhtye meni tämän jälkeen maan alle: ei sovittuja keikkoja, ei selitystä lehdistölle tai faneille, ja nettisivutkin suljettiin. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin Baroque teki paluun ja jatkoi. Valitettavasti onnea ei kestänyt kauan. Debyyttilevy Sug Lifen jälkeen Bansaku jätti bändin ja koko Baroque ilmoitti hajoavansa. Postuumisti julkaistiin vielä kokoelma BRQ 2001-2004.


Osta Baroque levysi Mirri Musicin verkkokaupasta.

Takaisin J-rock etusivulle
aarioikea