SuomiIn English

Plastic Tree

Plastic Tree

Plastic Tree aloitettiin 1990-luvun alkupuolella kokoonpanolla Ryutaro (laulu), Tadashi (basso), Akira (kitara) ja Takashi (rummut). Sittemmin kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia. Plastic Treen musiikki on tummasävyistä, suurina innoittajina toimivatkin bändit kuten Radiohead, jonka kappaleesta bändi on joidenkin tietojen mukaan ottanut nimensä.

Monien uskollisten fanien mielestä ensimmäinen levy Hide And Seek sekä sitä seurannut Puppet Show olivat yhtyeen parhaat levyt, joiden jälkeen he eivät oikein koskaan palanneet entiselleen. Oli miten oli, seuraavien levyjen uusi, popimpi suunta tuntui olevan bändille itselleen mieleen. Syytökset kaupallistumisesta eivät ainakaan hiljenneet, kun yhtye julkaisi 2000-luvun alussa parin vuoden aikana kolme kokoelmalevyä.

Vasta vuoden 2004 Cell toi hymyn takaisin vanhojen fanien huulille. Musiikista kuului taas soittamisen into, sanoivat jotkut. Seuraavana vuonna julkaistiin taas levy-yhtiön vaihdoksesta johtuen kaksi kokoelmaa ja yhtyeen fan clubin nimikin vaihtui. Vuonna 2006 ilmestyi levy Chandelier.


Osta Plastic Tree levysi Mirri Musicin verkkokaupasta.

Takaisin J-rock etusivulle
aarioikea