




Ruki (laulu), Uruha (kitara), Aoi (kitara), Reita (basso) ja Yune (rummut) perustivat yhtyeen
nimeltä Gazette vuonna 2002. Myöhemmin rumpalin paikan otti Kai.
Gazetten musiikki on suoraviivaista rockia, mutta hienovaraisia kaikuja on kuultavissa
myös punk-rockista ja jopa nu-metallista. Siirtyessään P.S. Company-levy-yhtiölle vuoden
2003 alussa Gazette muutti tyyliään hieman yhteiskunnallisesti kantaaottavampaan suuntaan.
Jotkut vanhat fanit närkästyivät muutoksesta, mutta se oli Gazettelle uran käännekohta.
Menestystä alkoi tulla.
Vuoden 2006 alussa ilmestyi NIL-levy ja sen promootiossa yhtye alkoi käyttää nimestään
muotoa The GazettE. Seuraavan Euroopassakin julkaistun levyn nimi on Stacked Rubbish ja se ilmestyy kesällä
2007.