




Vidoll on arvoituksellinen yhtye. Yhtä vaikeaa kuin on tulkita sen nimeä (sanaleikki,
jolle kirjoitusmerkkejä kevyesti muuntelemalla saa monia eri tulkintavaihtoehtoja),
on yrittää lokeroida sen musiikkia. Visual Kei- genre on hyvä yleistys, mutta levyltä
löytyvään punkin, heavyn ja jopa jazzin yhdistelmään onkin jo vaikeampaa lyödä leimaa päälle.
Vidollin perusti basisti Rame, värväten mukaan Teron (rummut), Juin (laulu), Ayanon
(kitara) ja Yukinen (kitara). Jo samana kesänä julkaistiin ensimmäinen minialbumipari,
Face Mayura ja Face Pisaroto. innokkaat fanit veivät koko painoksen pian kauppiaiden
käsistä. Samoin kävi myös seuraaville sinkkujulkaisuille.
Jouluna 2002 Vidoll julkaisi singlen Occult Proposal. Pikkusinkkujen julkaisu jatkui,
ja aina vain ne tunnuttiin ostavan loppuun. Vidoll aloitti ensimmäisen Japanin-kiertueensa
keväällä 2003 ja julkaisi DVD:n. Sen suuri suosio oli yllätys kaikille. Joulukuussa
julkaistiin jo toinen DVD, jossa oli taltioituna kesäkuussa soitettu keikka. Vuoden
aikana bändistä erosi yllättäen basisti Ayano, mutta tilalle saatiin HIDE. Vuoden 2003
joulusinkku oli balladimainen Hitokiri no kurixxxxsu.
Vuonna 2004 julkaistiin Vidollilta Ranskassa Best of- albumi bijinkei ranskalaisen
levy-yhtiö Mabellin toimesta. Suosio kun oli kummasti kasvanut myös täällä Euroopassa.
Japanissa sinkkujen ja DVD:iden julkaisu jatkui kiivaana, samoin kuin keikkailu.
Ensimmäistä varsinaista Vidoll-albumia saatiin odottaa kesään 2005 asti. Samana vuonna
myös molemmat kitaristit jättivät bändin, HIDE terveydellisistä ja Yukine
henkilökohtaisista syistä. Uudet kitaristit Shun ja Giru liittyivät pian mukaan
ja vuoden 2006 puolella on julkaistiin levy Deathmate.